laulajana loppu vuosi 2022-toukokuu 2023

 Moi kaikki lukijana.  En ole ehtinyt tänne laulaja puolelle kirjoittaa. Aloitan säännöllisen kirjoittamisen tähän blogiin ja kerron aina matkasta laulajana ja musiikin parissa. Tässä on ollut tosi paljon kiireitä viime vuoden loppu puolella ja tämän vuoden alkupuolella. Vuosi tai yli vuosi on kulunut, kun aloitin tämän musiikki urani. En olisi uskonut kuinka hyvin kaikki lähti liikkeelle ja mihin asti yli vuodessa pääsee. 

Olen jo äänittänyt ja julkaissut yhteensä 6 biisiä yli vuoden aikana. Ne kaikki ovat singlejä. Viime vuoden puolella julkaisin biisit kesäpäivää, pohjoistuuli, ja jouluntaika. Tässä alku vuonna 2023 olen julkaissut biisit laiturilla, tunne ja seitsemän kukkaa ilmestyy 1.6 juuri ennen juhannusta. 

On tässä matkan varrella ollut tosiaankin opettelemista koko ajan musiikkiin ja teoriaan ja tekniikkaan liittyen. Onneksi sain avukseni oman mieheni, joka alkoi tota tekniikka puolta harjoittelemaan ja avustamaan siinä. Aluksi kävin studiolla äänittämässä biisini, mutta aloin miettimään, että saisinko kotona äänitettyä biisini ja sitten laittaisin ne miksaukseen studiolle. Mieheni alkoi tutkimaan asiaa ja tilasimme oikeaan äänittämiseen tarvittavat mikin ja muut laitteet. Aluksi ennen äänittämistä harjoittelimme laitteiden kanssa ja muutenkin. No siinä samalla tuli ajatukseen, että kun kotona itse äänittää kaikki biisit ainakin vielä, niin osaisiko sitä itse myöskin kotona miksata biisit. Mieheni alkoi ottamaan tästäkin selvää ja kappas vaan kyllä sekin onnistuisi kotona. Siihen vasta sitä opettelemista ja harjoittelemista tarvittiin, mutta pikkuhiljaa mieheni oppi kaiken ja saimme myöskin kaikki biisit kotona miksattua.  Ainakin vielä äänitän ja miksaan kotona kaikki biisini. Siihen asti ainakin, jos vaikka pääsisin johonkin levy-yhtiöön tai ohjelmatoimiston kirjoille ja saisin itselleni managerin. Siihen asti onnistuu näin ja sitten minulla on sellainen paikka, minkä kautta julkaistaan biisini ja tämä on ilmainen julkaisupaikka. Tämä on musiikin digitaalinen jakelu. Tämän kautta on tosi helppo julkaista musiikkia. 

No tietenkin olen tarvinnut biiseihin sanoittajia ja säveltäjiä. Onneksi on tosiaan netti ja google apuna, mistä löytää tosiaan apua kaikkeen. Yhden biisini on sanoittanut tunnettu sanoittaja Sana Mustonen. Sana on tehnyt monelle kuuluisille artisteille ja bändeille sanoituksia. Sitten löysin netin ihmeellisestä maailmasta sellaisen sivun,kun sanoittajat. fi. likkasin itseni sinne sisälle ja tein sinne profiilin ja laitoin eri sanoittajille viestiä. Sanoittajat. fi sivun kautta olen saanut 4 biisilleni sanoittajat. Jouluntaika biisini sanoittajat. fi kautta on sanoittanut Taru Savolainen. Laiturilla biisini on sanoittajat. fi kautta sanoittanut Katja Vanhatalo. Seitsemän kukkaa, joka tulee vasta julkaisuun 1.6 on sanoittanut sanoittajat. fi kautta Heini Svärd. Myöhemmin kesällä tulee myöskin julkaisuun Heini svärd sanoittama hieno ollaan vaan biisi. Sana Mustonen on sanoittanut tunne nimisen biisin.

Säveltäjissä on ollut etsimistä ja monia eri säveltäjiä olen joutunut käyttämään. Onneksi nyt olen löytänyt luottosäveltäjän, joka on Tommi Ahonen poprock musiikkitalosta. Tommi säveltää hyvin ja tekee oikein asiakkaan toiveen mukaan kaiken. Hyvä yhteistyö on löytynyt meillä. Jatkossakin käytän ainakin vielä Tommia säveltäjänä.  

Tietenkin, kuten asiaan yleensä kuuluu niin näihin kaikkiin julkaisemiini biiseihin on tehty musiikkivideot myöskin. Olen opetellut uutta musiikin videoitten tekemisen aikana. Olen itse yleensä kuvaajan kanssa etukäteen hankkinut ja kysellyt kuvaus paikkoja valmiiksi ja niihin lupia. olen laulajana itse käsikirjoittanut musiikkivideot, joissakin on ollut apuna myöskin kuvaaja, joka on sanonut oman mielipiteen käsikirjoitukseen. luonnostaan en ole ollut myöskään mikään näyttelijä, niin olen joissakin musiikkivideoissa joutunut hieman näyttelemään. Tämä näyttelemisen osa on ollut tosi vaikea, mutta kyllä siihen tottu aikanaan. Musiikkivideoitten tekeminen on ollut myöskin hankalaa siinä mielessä, kun siinä pitää ottaa huomioon aika monta asiaa. Kuten mistä biisi kertoo, millainen on biisin sanoma, miten sen sanoman saa näytettyä musiikkivideossa, millaiset paikat siihen tarvitsee, mitä rekvisiittaa ja miten näytellä sen. Aika monta asiaa siis tosiaan siinä on. Itse asiassa musiikkivideon valmistelussa menee enemmän aikaa, kuin itse kuvaamisessa ja tekemisessä. Musiikkivideoitten tekemisessä on tullut monia hienoja paikkoja matkan varrella ja uusia, mitä en ole itsekään ennen tiennyt. Aika paljon on ollut minun musiikkivideoissa luontoa esillä ja olen yrittänyt "mainostaa"samalla hienoja paikkoja, missä ihmiset voisivat muutenkin käydä.  Yleensä aika hyvin saa lupia eri paikkoihin mennä kuvaamaan, mutta joskus voi suunnitelmat muuttua, kun ensin annetaan lupa,mutta sitten se peruutaan. Siihenkin pitää olla valmis ja olla varapaikkoja valmiina. Musiikkivideoita on ollut kyllä hauska ja mukavaa tehdä. Laitan lopuksi linkit kaikkiin valmiina oleviin biiseihini ja musiikkivideoihin, mistä voi käydä katsomassa ja kuuntemassa niitä. 

Tässä musiikin tekemisessä on juuri se hyvä puoli, että on monia erilaisia ihmisiä ja tahoja mukana yhteistyössä. Siksi tässä ei tarvitse olla yksin ja neuvoja ja apua saa muiltakin ja ammattilaisilta. Olen tässä yli vuoden matkan varrella tutustunut ammattilaisiin ja muihin, jotka laulavat ja tekevät musiikkia. On ollut mukavaa ja kivaa kannustaa heitäkin kilpailuissa ja tutustua heihin ihan somenkin välityksillä. Kaikki pitävät yhtä ja kannustavat toisiaan. Musiikkojenliitossa, kun olen niin sieltäkin saa apua matkan varrella ja kaikkea tietoa. Kannattaa aina liittyä muusikkojen liittoon vaikka olisikin laulaja, siitä kyllä hyötyy ja varsinkin siinä kohtaa, jos alkaa tekemään sopimuksia ihan minkä kanssa vaan ja yleensä levy-yhtiön tai ohjelmatoimiston. Silloin kannattaa olla mukana muusikkojenliittojen asianajaja, mutta tätä palvelua ei saa, jos ei ole liittynyt muusikkojenliittojen jäseneksi ja maksanut jäsen maksua

Laulajana voi osallistua laulukilpailuihin. Laulajana voi osallistua vaikkapa tangomarkkinoille, mihin en ole vielä osallistunut mutta voi olla että joskus osallistunkin. Mahdollisuus on osallistua myöskin loistava laulaja laulu kilpailuun, mihin aioin tänä vuonna yrittää. Joka vuosi myöskin järjestetään iskelmämestarit ja  seniorimestarit laulukilpailut. iskelmämestarit laulukilpailuun yritin tänä vuonna, mutta jatkoon en päässyt. Pitää yrittää uudestaan ensi vuonna. Laila ja Olavi laulukilpailu järjestetään myöskin joka vuosi. Tätä Laila ja Olavi laulukilpailua olen miettinyt, että osallistuisin tänä vuonna siihen. Sitten on tietenkin ympäri suomea karaoke kilpailuja, mihin voi osallistua. Tässä nyt muutamia mihin voisi osallistua, jos haluaa laulukilpailuihin osallistua ja yrittää. 

Laulutunteja olen ottanut muutamia, aina kun olen ehtinyt. Aion jatkossa vielä käydä jossakin vaiheessa laulutunneilla ja mahdollisesti sen lisäksi piano tunneilla. Olen myöskin halunnut opetella soittamaan pianoa, niin voisi itsekin säestää itseään välillä. Bändiä tai soittajia ei minulla vielä ole, mutta koko ajan niitä olen hakenut itselleni taustalle. Esiintymisiä olen tehnyt palvelutaloihin, yksityisiä keikkoja ja muita keikkoja. Keikkojakin on muutamia ollut ja kesälläkin on muutama tiedossa. Näitä keikkoja pitää ahkerasti itse kysellä ja laittaa kyselyitä. Ei tässä vaiheessa muuten keikkoja saa ellei itse niitä kysele ja ole ahkerasti mukana. 

Niin tässä vaiheessa kun olen itseni tuottaja ja tavallaan omassa tallissa, niin olen kaiken joutunut itse maksamaan. Siksi olen myöskin niitä keikkoja yrittänyt hankkia itselleni, että saisin ainakin hieman takaisin itselleni keikkojen avulla. Olen tosiaan itse joutunut maksamaan julisteet, missä mainostan itseäni ja julisteita voi jakaa mainoksina. Maksanut itse kaikki sanoitukset ja sävellykset, jotka voivat olla aika kalliita. mutta ilman sanoituksia ja sävellyksiä ei pääse tekemään musiikkia tai laulamaan tai yrittämään pitkälle tällä uralla. Maksanut itse muitakin juttuja tässä alkuvaiheessa. Aika kalliiksi tämä tulee, mutta toisaalta olen ajtellut sen niin, että tykkään tehdä laulajana ja ilman niitä ei pystyisi tekemään mitään. Parempi itse maksaa tässä alkuvaiheessa ja yrittää myöhemmin päästä muuhun talliin. Syksyllä on tulossa sellaisia biisejä mitä olen itse sanoittanut ja amattilainen tarkastanut sanoitukseni ja hyväksynyt ne!

Laitan tähän loppuun niitä linkkejä biiseihin ja musiikkivideoihin. Kirjoittelen lisää kuulumisia joka viikko ja toivon, että tätä luettaisiin ja tästä olisi muillekin hyötyä, ketä ajattelisi lähteä laulajan uralle. Kirjoitan tämän jälkeen vielä uuden blogin, missä kerron mun biisini taustoista eli kaikista biiseistäni. Mukavaa kevättä kaikille!

Tässä on linkit kaikkiin biiseihin ja musiikkivideoihin olkaa hyvät:

https://youtu.be/8iQUzXR1eAA tunne musiikkivideo

https://youtu.be/rMrZ2D4mp4c laiturilla musiikkivideo

https://youtu.be/ZUZ01QEoftg kesäpäivää musiikkivideo

https://youtu.be/CnZXEgx9Vf0 pohjoistuuli musiikkivideo

https://youtu.be/UCEhllYtksk tunne biisi

https://youtu.be/2dTjQxgI3_U jouluntaika musiikkivideo

https://youtu.be/JdYf0Q4IQ2w laiturilla biisi

https://youtu.be/uFYolnZnEr8 jouluntaika biisi

https://youtu.be/xk2No-nL2Mg kesäpäivää biisi

https://youtu.be/rAMVJhPmg-I pohjoistuuli biisi

seisemän kukkaa biisi ilmestyy 1.6.

musiikkivideo seitsemän kukkaa biisin tehdään 13.6. 

laitan ne myöhemmin tänne blogiin sitten.

kiitos kaikille, jotka tätä blogia luette!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

kesän varmistuneet keikat

biisit radioihin ja haastattelut ja hieman tietoa minusta laulajana

seitsemän kukkaa musiikkivideon tekeminen 13.6.2023