laulujen harjoitteleminen ja biisien valitseminen

 Tässä hommassa myöskin pitää harjoitella niitä lauluja mitä äänittää ja minkä sitten laittaa julkaistavaksi. Alussa harjoitteleminen on ollut välillä vaikeaa, mutta kaikki on sentään onnistunut aika hyvin. Aina tosiaan jännittää se, että millaisen sävellyksen saa vaikka tietää itse millaisen on toivonut. Toivominen auttaa siinä mielessä, että osaa hieman varautua millaisen sävellyksen saa. Alussa kuten jo olen kirjoittanut ei ollut mitään hajua, mitä sieltä tulee. Alku biisien kanssa oli aika vaikeaa lähteä harjoittelemaan biisiä. 

Kesäpäivää biisi oli aika helppo sillain kuitenkin harjoitella, koska oli selkeä melodia, mikä auttoi siinä ja sitten, kun sain vielä ilman melodiaa sävellyksen niin sain sen kanssa harjoiteltua sopivasti. Harjoittelin aika montaa kertaa kesäpäivää biisiä, ja onneksi siinäkin vaiheessa pidin taukoa. Ei olisi tullut mitään, jos olisin vaan putkeen harjoitellut ja olisin mennyt ihan sekaisin sitten. Oli jotenkin vaisto, että siltin se onnistuisi laulaa studiolla vaikka ei enää harjoittelisi niin paljon. Vaisto oli oikeassa, koska studiolla ei joutunut kuin yhden kerran laulamaan oikein ja vielä yhdestä kohtaa. Se oli kerralla melkein purkissa. Harjoitteleminen ennen tosiaan auttoi. 

Nykyisin on aika helppoa harjoitella, kun siihen tulee mukaan sävellys ja demo laulu. Jossa minulle on jo laulettuna valmiiksi se biisi, ja miten mä sen laulaisin äänittäessä. Se on tosiaan hyvä apu siinä vaiheessa. Siinä kuulee missä välissä on tauot ja missä vaiheessa laulan. Ensin on helppo kuunnella laulun kanssa ja sen jälkeen kuunnella ilman laulua. Ilman laulua , kun kuuntelee jo tietää missä kohtaa pitää alkaa laulamaan vaikka ei laskisi alussa edes mitään ja missä kohdissa tulee aina tauot. Se on helppo oppia kuuntelemalla. Onneksi minulla on se taito, että osaan pelkän kuuntelemisen ja kuulon perusteella oppia biisin. Tämän jälkeen on aika helppoa laulaa pelkän sävellyksen mukaan jo itsekin muutamia kertoja.

On monesti niin jo käynyt, että olen aika hyvin harjoitellut biisiä ennen äänittämistä ja kun alan laulamaan äänittämisen yhteydessä, niin ei tarvitse monta kertaa laulaa. Koska muutaman laulu kerran jälkeen biisi menee heti kohdilleen tarkasti. Tarkoitan tässä sitä,että laulu, tauot ja se loppu menee ihan nappiin kokonaisuudessa. Loppuun jää se musiikki pianon kanssa mitä pitääkin jäädä. Mieheni, joka sen jälkeen miksaa sen biisin hieman, niin päättää ja sanoo, ettei tarvitse enää laulaa. Olen itsekin huomannut sen, että jos monta kertaa laulan äänittämisen yhteydessä, niin alkaa lähtemään lopulta huonompaan suuntaan lopuksi. On vaan parempi lopettaa ajoissa laulaminen ja keskittyy niistä valitsemaan se parhain loppu tulos, mikä on sitten ollut se parhain. 

Tämän äänittämisen jälkeen mieheni alkaa miksamaan hieman biisiä, mutta ei tosiaan miksaa enää musiikkia, koska se on niin hyvin tehty jo studiolla. Studiolla on musiikki soitettu pianolla taustalle ja pianolla on tehty siis sävellys mulle. Olisin saanut sen myöskin kitaralla mutta olen vielä ottanut sen pianolla. Jossakin vaiheessa koitan kuitenkin ottaa sävellyksen kitaralla. Niin tosiaan mieheni miksaa minun lauluani, eli ääntäni, taustaa, jne.. sopivaksi ja tekee niistä 2-3 versiota. Näistä versioista vielä valitsemme sen lopullisen version, joka lähtee julkaisuun valmiiksi odottamaan julkaisu päivää. Ei tämä niin yksinkertaista ole tehdä ja aikaa tähän menee joskus kauemmin ja joskus vähemmän. Se riippuu kaikista jutuista. 

Onneksi on jo luotto säveltäjä, joka säveltää niin tiedän, että tulee sellainen, kun olen halunnutkin. 

Sitten pitää muutenkin harjoitella ihan kaikenlaisia kappaleita iskelmästä hieman muuhunkin. Keikkoja, kun välillä on ja muutenkin pitää ääntä hyvänä laulamalla muutenkin kotona. Niissä kappaleissa on sitten valitsemista. Kotona voin harjoitella millaisia biisejä vaan, mutta keikoilla on vaikeaa valita, koska riippuu millainen keikka on kyseessä. Palvelutalon keikoille pitää ehdottomasta harjoitella ja laulaa siellä vanhoja iskelmiä. Ei mielellään uutta iskelmää tai uusia biisejä, koska tykkäävät vanhoista ja laulavat itse niitä mukana esiintymistilaisuudessa. Tämän olen huomannut, kun olen ollut keikoilla. Keikan jälkeen tulee vielä toiveita, jos tulet uudestaan esiintymään, niin laula silloin se kappale. Tämä on juuri minusta mukavaa, kun saa palautetta ja vielä toiveita kappaleisiin seuraavalla kerralla. Itse laulajana, kun huomaan kuinka laulavat mukana, niin meinaa tulla itsellekin itku tai ainakin kyynel silmäkulmaan siinä vaiheessa. 

Jos taas keikka on lapsien kanssa niin joukossa pitää olla lasten lauluja. Myöskin klamydian pienen pojan elömöö ja pyyntö. Hevisauruksen viimeinen mammutti nyt ainakin. Näitäkin uusia biisejä on kivaa ja mukavaa harjoitella. Siitä saa itsekin uutta intoa laulamiseen ja lisää voimaa. 

Muilla keikoilla kuten syntymäpäivillä, illanistujaisissa, ja sellaisissa menee ihan laidasta laitaan kappaleet ja biisit. Ne menee vaikkapa synttärisankarin mukaan, riippuu tanssitaanko siellä ja mistä tahansa vaan. Keikka pyyntö, kun tulee ja sovitaan keikoista, niin pitää siinä jo alkaa kyselemään, millaista musiikki toivetta sinne on. Yleensä siinä vaiheessa saa jonkin näköistä musiikki toivetta etukäteen, mistä pystyy alkaa harjoittelemaan. Tämä on minusta hyvä juttu, laulajankin kannalta. 

Yleensä keikoilla on tykätty niistä biiseistä/kappaleista mitä olen esittänyt ja harjoitellut etukäteen. 

Kotona, kun harjoittelee ihan millaisia biisejä tahansa, niin pitää olla se tietty fiilis päällä harjoitus vaiheessa. Siinä pitää päästä kappaleiden tunnelmaan ja fiilikseen itsekin. Jos itselle on vaikkapa hieman huono päivä, niin ei siinä harjoittelemisesta tule mitään sillä hetkellä. Sitten pitää vaikkapa mennä ulos hieman ajaksi, lukea kirjaa tai yrittää tehdä jotakin muuta niin voi sen jälkeen onnistua laulun harjoitteleminen. Tosi asia se on, että aina ei tosiaan onnistu jonkin tietyn laulun harjoitteleminen vaikka kuinka yrittäisikin. Sitten täytyy pitää taukoa ja yrittää muutaman päivän päästä uudestaan. Silloin se voi jo onnistua hyvin. Mokia tulee harjoitellessa ja niin kuuluukin tulla. Välillä voi kyllä pitää hieman "vihaksi" jos ei onnistu vaikka olisikin harjoitellut jo vaikka yli 10 kertaa. Jokaiselle mokia, joskus tulee mutta onneksi niistä oppii ja sitten menee vaan kovemmin eteenpäin. 

Alkaa olemaan jo ilta. Taidan lähteä tästä välillä lukemaan kirjaa ja rauhoittumaan yö unia kohti. Tässä oli muutamia juttuja taas, ensi kerralla jotakin muuta lisää kirjoituksessa.

Toivotan lukijoille hyvää yötä ja tulevaa aamua ja viikonloppua! nautitaan auringosta ja lämmistä ja ulkoillaan paljon!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

kesän varmistuneet keikat

biisit radioihin ja haastattelut ja hieman tietoa minusta laulajana

seitsemän kukkaa musiikkivideon tekeminen 13.6.2023